Puuttuva punainen nappi

”Punainen, keltainen, sininen”, Venla lauloi ja pujotti napin pitkään villalankaan.

Äiti istui keittiön pöydän ääressä ja ojensi nappeja purkista yksi kerrallaan. Langassa roikkui jo kuusi nappia, ja Venla heilutteli nauhaa ilmassa kuin pientä kolisevaa junaa.

”Tästä tulee koriste päiväkodin lepohuoneen ikkunaan”, Venla sanoi. ”Aurinko paistaa napeista läpi, ja seinälle tulee värejä.”

”Siihen tarvitaan vielä monta nappia”, äiti sanoi ja nauroi.

Venla kaatoi purkin pöydälle ja laski napit sormella. Keltaisia ja sinisiä oli paljon, mutta punaisia ei ollut enää yhtään. Hän pani napit ja lankakerän pieneen rasiaan ja rasian reppuunsa.

Sitten he lähtivät yhdessä päiväkotiin. Venla hyppi koko matkan katukiveltä toiselle ja hyräili värien nimiä.

Päiväkodin ovella hyräily loppui. Venla puristi äidin takin helmaa eikä päästänyt siitä irti.

”Tuleeko Tiina heti?” hän kuiskasi äidille.

Tiina tuli heti. Hän kyykistyi Venlan eteen ja odotti rauhassa, kunnes Venla katsoi häntä.

”Mennäänkö askartelupöytään vai mattoleikkiin?” Tiina kysyi. ”Voit näyttää kädellä.”

Venla osoitti askartelupöytää. Äiti halasi häntä pitkään ja lähti töihin, ja Tiina käveli Venlan vierellä pöydän luo.

Siellä istui jo Siiri Siili, joka rakasti kaikkia pieniä ja pyöreitä tavaroita. Hänen taskunsa olivat täynnä kastanjoita, helmiä ja tammenterhojen hattuja.

Venla avasi rasian ja nosti nappinauhan pöydälle. Hän ei sanonut mitään, mutta hän piteli nauhaa niin, että Siiri näki jokaisen napin.

Siiri tuhisi iloisena ja tepasteli lähemmäs.

Siiri otti rasiasta keltaisen napin ja painoi sen selkänsä piikkiin. Sitten hän painoi sinisen napin toiseen piikkiin ja kääntyi ympäri.

”Minä olen nyt nappisiili”, Siiri sanoi. ”Saat ottaa minusta napit, kun tarvitset niitä.”

Venla nauroi ääneti ja otti Siirin selästä keltaisen napin. Hän yritti pujottaa lankaa napin reikään, mutta lanka taipui mutkalle.

Hän yritti uudestaan, ja lanka liukui reiän ohi. Siiri piti nappia tassuillaan paikallaan ja hyräili hiljaa.

Kolmannella kerralla Venla kiersi langan pään tiukaksi ja ohueksi. Hän työnsi ja työnsi, ja lanka meni reiästä läpi.

Siiri tuhisi tyytyväisenä ja pyörähti kerran ympäri.

He pujottivat yhdessä keltaisen, sinisen, keltaisen ja sinisen napin. Nauha kasvoi niin pitkäksi, että se ulottui pöydän reunalta lattialle asti.

Sitten Venla pysähtyi, koska seuraavaksi olisi tarvittu punainen nappi. Hän otti punaisen liidun ja piirsi paperiin pyöreän ympyrän, jonka keskellä oli kaksi pientä reikää. Hän näytti paperia Siirille.

Siiri katsoi piirustusta ja kaivoi vatsansa alta piikkien välistä pienen punaisen napin.

”Tämä on minun lempinappini”, Siiri sanoi. ”Se näyttää kuitenkin paremmalta sinun junassasi.”

Venla pujotti punaisen napin nauhan viimeiseksi ja sitoi langan päähän ison solmun. Nauha oli valmis.

Lepohuoneessa Venla osoitti ikkunaa. Tiina nosti hänet ikkunan ääreen, ja Venla sitoi nauhan verhotankoon omin käsin. Aurinko paistoi napeista läpi, ja seinälle syttyi pieniä punaisia, keltaisia ja sinisiä läiskiä.

Siiri kömpi seinän viereen ja yritti napata niitä tassuihinsa. Muut lapset tulivat katsomaan ja nauroivat Venlan kanssa samalle asialle.

Iltapäivällä äiti haki Venlan kotiin, ja he söivät keittiössä iltapalaa. Venla heilutti lusikkaa.

”Siirillä oli punainen nappi piikkien välissä”, hän sanoi. ”Hän antoi sen minulle.”

Äiti nauroi niin, että teevesi melkein läikkyi. Sitten hän kietoi Venlan syliinsä ja painoi poskensa hänen hiuksiinsa.

”Venla, huomenna aamulla me näemme yhdessä, miten aurinko paistaa sinun napeistasi”, äiti sanoi.

Illalla Venla käpertyi peiton alle ja kuunteli, kun äiti sammutti valot.

”Hyvää yötä, Venla”, äiti sanoi hiljaa.

Sen pituinen se.