Näytelmästä puuttuu loppu

Venla istui sängyllään ja veti vihreää sukkaa kätensä ympärille. Sukan kärkeen oli ommeltu kaksi nappisilmää ja punainen lankasuu. Huomenna sukkanukke esittäisi isälle näytelmän heti aamupalan jälkeen.

”Kumarra nyt”, Venla kuiskasi sukalle.

Sukka lysähti ranteen päälle kuin märkä pyyhe naulakossa. Tyynyn vieressä istui Pauli Pupu, harmaa pehmopupu, jolla oli toinen korva pystyssä ja toinen lerpallaan.

”Ehkä se tarvitsee välipalan”, Pauli Pupu ehdotti. ”Minä ainakin kumarran paremmin pullan jälkeen.”

Venla nauroi ja yritti uudestaan. Hän nosti kättään korkealle ja taivutti rannetta alaspäin. Sukka lysähti taas, ja nappisilmät osoittivat suoraan kattoon.

Kolmannella kerralla Venla taivutti vain sormiaan, hitaasti ja varovasti. Sukkanukke nyökkäsi ensin pienesti ja kumarsi sitten syvään.

”Se kumarsi!” Pauli Pupu hihkaisi ja heilutti lerppakorvaansa.

Isä tepasteli huoneeseen villasukat jalassa ja kirja kainalossa. Hän istui sängyn reunalle, ja patja painui hänen kohdaltaan alas.

”Näytelmä on melkein valmis”, Venla kertoi. ”Mutta siitä puuttuu vielä loppu.”

”Lopun ehtii keksiä huomennakin”, isä sanoi ja avasi kirjan.

Kirja kertoi hiirestä, joka leipoi pullaa pienessä keittiössään. Hiiri vaivasi ja vaivasi taikinaa, kunnes se oli pehmeää kuin Venlan tyyny. Ennen viimeistä sivua isä pysähtyi ja katsoi Venlaa.

”Mitä luulet, mitä hiiri teki pullille lopuksi?” isä kysyi.

Venla mietti hetken ja painoi sormen leukaansa. Sitten hän keksi, että hiiri vei pullat naapureille korissa.

”Ja pupulle kaksi pullaa”, Pauli Pupu lisäsi tärkeänä.

Isä nauroi ja sanoi, että juuri niin hiiri varmasti teki. Hän sulki kirjan, peitteli Venlan ja nousi ylös.

”Isä, jätätkö oven vähän raolleen?” Venla kysyi. ”Ja vielä yksi halaus?”

Isä kumartui halaamaan ja jätti oven raolleen. Käytävästä tuli huoneeseen kapea keltainen valojuova. Venla käpertyi Pauli Pupun viereen ja nukahti.

Yöllä Venla heräsi, ja huoneessa oli hiljaista. Uni oli ollut ikävä, mutta hän ei muistanut siitä mitään muuta. Hän puristi Pauli Pupun tiukasti syliinsä.

”Isä!” Venla huusi.

Isä tuli heti ja istui sängyn reunalle. Hänen kätensä oli lämmin, kun se silitti Venlan hiuksia.

”Näin ikävän unen”, Venla sanoi hiljaa.

”Voit kertoa, jos haluat”, isä sanoi. ”Minä olen tässä.”

”En muista, mitä siinä oli”, Venla sanoi. ”Se oli vain ikävä.”

Isä nyökkäsi ja jäi istumaan, eikä hänellä ollut mihinkään kiire. He olivat vähän aikaa hiljaa yhdessä. Venla ajatteli hiirtä, joka vei pullat naapureille.

”Tähän keksin oman lopun”, Venla sanoi.

Isä odotti, ja Pauli Pupu höristi pystyä korvaansa. Venla kertoi, että lopussa kaikki istuivat keittiön lattialla viltin päällä. Sukkanukke kumarsi syvään, ja kaikki taputtivat niin, että hiiren pullat hyppivät korissa.

”Ja pupu sai kaksi pullaa”, Venla lisäsi.

”Tietenkin sai”, Pauli Pupu sanoi tyytyväisenä.

Venla nousi istumaan, ja hänen silmänsä laajenivat. Sehän oli juuri se loppu, joka näytelmästä puuttui! Hän otti sukkanuken lattialta ja asetti sen yöpöydälle odottamaan aamua.

”Venla, tuo sinun loppusi sai minutkin hymyilemään”, isä sanoi.

Venla kömpi takaisin peiton alle, ja isä istui yhä hänen vieressään. Käytävän valo piirsi lattiaan saman kapean juovan kuin illalla. Sukkanukke odotti yöpöydällä, nappisilmät ikkunaa kohti.

Pauli Pupu painoi pehmeän päänsä Venlan olkaa vasten ja haukotteli pitkään.

”Hyvää yötä, Venla”, sanoi Pauli Pupu.