Venlan pitkä lista

Aurinko paistoi vinosti ikkunasta ja piirsi lattialle kirkkaan suorakaiteen, jonka keskellä seisoi Venlan reppu. Venla oli juuri kantanut sen portaat ylös vaarin talon lastenhuoneeseen, ja nyt hän katseli ympärilleen kuin tarkastaja. Seinällä tikitti vanha kello, ikkunalaudalla kasvoi pelargonia, ja pöydällä odotti valtava palapeli vielä avaamattomassa kotelossaan.

Venla kaivoi repusta paperin, jonka hän oli kirjoittanut automatkalla polvensa päällä. Listassa oli niin monta kohtaa, että viimeiset oli kirjoitettu pystyyn paperin reunaan. Palapeli, pullat, elokuva, lautapeli, kirje, linnunpöntön maalaus ja vielä jotain, mistä ei enää saanut selvää.

Veikko Vaari tuli ovelle kahvikuppi kädessä ja kurkisti listaa hänen olkansa yli.

”Tänä iltana tehdään nämä kaikki”, Venla sanoi.

Veikko Vaari luki listan kahteen kertaan ja raapi leukaansa. ”Tuossa on aika monta iltaa”, hän sanoi.

”Sinä lupasit puhelimessa, että tehdään kaikkea, mitä minä haluan”, Venla sanoi.

”Lupasin”, Veikko Vaari myönsi. ”Mutta en luvannut, että kaikki tehdään samana iltana.”

Venla taittoi paperin kahtia niin terävästi, että taitos jäi valkoiseksi. Hän oli odottanut tätä viikonloppua koko viikon, ja nyt vaari jo valmiiksi karsi siitä puolet pois.

”Ei tarvitse, jos et jaksa minua”, hän sanoi ja käänsi selkänsä.

Sänky narahti, kun Veikko Vaari istuutui sen reunalle. Hän laski kahvikupin ikkunalaudalle pelargonian viereen ja oli hetken hiljaa, mikä oli hänelle harvinaista.

”Sinua minä jaksan oikein hyvin”, hän sanoi. ”Iltaa en aina jaksa. Iltaisin ajatukseni hidastuvat kuin vanha levysoitin, enkä ole halunnut myöntää sitä edes itselleni.”

Venla kääntyi takaisin. Vaarin korvat olivat punaiset, ja hän katsoi kahvikuppiaan niin tarkasti, kuin siinä olisi lukenut jotain.

”Minäkin unohdin yhden asian”, Venla sanoi hiljaa. ”Maalit jäivät kotiin, vaikka lupasin tuoda ne linnunpönttöä varten.”

”Unohtaminen ei tee kenestäkään huonoa”, Veikko Vaari sanoi. ”Minä löysin eilen avaimeni jääkaapista voirasian vierestä.”

Venla tuhahti, mutta suupieli nousi. Hän avasi paperin, istuutui lattialle aurinkoläikän keskelle ja otti kynän.

Hän veti viivan elokuvan, kirjeen ja linnunpöntön yli ja jätti jäljelle kolme asiaa. Sitten hän numeroi ne: ensin palapeli, sitten pullat ja viimeisenä lautapeli. Paperin alareunaan hän piirsi vaarin nojatuolin ja kirjoitti sen viereen sanan lepo.

”Lepo on meille molemmille”, hän sanoi, ennen kuin Veikko Vaari ehti avata suutaan.

”Hyväksytty”, vaari sanoi.

Venla katsoi palapelin koteloa ja tunsi, miten se melkein painoi pöytää. Niin iso tehtävä tuntui raskaalta aloittaa illalla, kun kaikki olisivat jo väsyneitä.

”Etsitään reunapalat valmiiksi nyt”, hän sanoi. ”Silloin illalla ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Siihen menee kymmenen minuuttia.”

Hän vilkaisi seinäkelloa ja painoi ajan mieleensä. Veikko Vaari ei sanonut mitään, vaan avasi kotelon ja kaatoi palat pöydälle ropisevaksi kasaksi.

He lajittelivat suorareunaisia paloja omaan läjäänsä, ja Venla huomasi pian, että taivas oli pelkkää samaa sinistä. Hän käänteli paloja, vertasi niitä toisiinsa ja laittoi samoja kahdesti väärään paikkaan.

Kun hän seuraavan kerran katsoi kelloa, viisari oli kulkenut paljon pidemmälle kuin hän oli arvioinut. Reunapaloja oli koossa vasta puolet, ja sininen kasa näytti yhtä suurelta kuin alussa.

”Tähän meni kolme kertaa niin kauan kuin luulin”, hän sanoi hämmästyneenä.

”Nyt tiedät, millainen tämä palapeli on”, Veikko Vaari sanoi. ”Sehän on hyvä tieto.”

Venla mietti hetken sinistä kasaa. Hän olisi voinut jatkaa yksin koko aamupäivän, mutta tiesi jo nyt, että tuskastuisi.

”Taivaan paloihin tarvitsen sinun silmäsi”, hän sanoi. ”Jatketaan illalla listan ensimmäisenä, ja sinä etsit siniset.”

”Minun silmäni ovat käytettävissä”, vaari sanoi vakavasti.

Venla kirjoitti palapelin kohdalle pienellä: kestää kauemmin kuin luulin. Sitten hän siirsi nojatuolin piirustusta hieman ylemmäs, jotta lepoon jäisi enemmän tilaa.

Hän kiinnitti listan teipillä oven sisäpuolelle, mistä se näkyi sängyltä ja pöydän äärestä. Veikko Vaari otti kahvikuppinsa ikkunalaudalta ja huomasi, että kahvi oli jäähtynyt.

”Mukavaa päivää, Venla”, hän sanoi ja nyökkäsi kohti portaita. ”Mennään katsomaan, löytyykö meiltä hiivaa illan pullia varten.”

Venla nousi lattialta ja astui aurinkoläikän läpi hänen peräänsä.