SatukoneStories in English
Kuvitus sadusta Niilo Kissa hautoo herneitä

Vanhan ajan satu

Niilo Kissa hautoo herneitä

6–9 v · 6–7 minLukijana Emil

Kuuntele satu

Olipa kerran maatila, jonka pellon laidassa kasvoi vanha pihlaja ja jonka tuvan portailla nukkui harmaa kissa nimeltä Niilo Kissa. Tilalla asui myös Emma, joka auttoi Hilja-mummoa navetassa, kanalassa ja kaivolla. Eräänä keväisenä aamuna Emma löysi aitan hyllyltä pienen pellavapussin, joka rapisi kuin kuiva lehti kengän alla.

”Herneensiemeniä!” Emma huudahti. ”Minä kylvän koko tilan täyteen herneitä, niin ettei kukaan ole ikinä nähnyt sellaista!”

Niilo Kissa avasi toisen silmänsä ja nousi seisomaan. Hän ei koskaan tehnyt mitään puolittain, ja koko tila kuulosti hänen korvissaan hyvin selvältä käskyltä.

”Koko tila”, sanoi Niilo Kissa vakavasti. ”Selvä.”

Kun Emma palasi vajasta lapion kanssa, Niilo Kissa oli jo ehtinyt toimeen. Hän oli asettanut yhden herneen navetan kynnykselle, toisen kaivon kannelle ja kolmannen Hilja-mummon puukengän kärkeen. Neljäs herne lepäsi kanalassa Tyyne-kanan pesässä aivan munan vieressä.

”Mitä sinä teet?” Emma kysyi.

”Kylvän koko tilan”, sanoi Niilo Kissa. ”Saunan lauteet ovat vielä kesken.”

Tyyne-kana katsoi hernettä ja sitten munaansa. Hän istuutui takaisin kummankin päälle, koska hän ei aikonut ottaa minkäänlaista riskiä.

Emma nauroi niin, että lapion varsi heilui. Hän keräsi herneet yksitellen takaisin pussiin, ja jokainen löytyi, myös se puukengän kärjestä. Tyyne-kana luovutti omansa vasta, kun Emma vakuutti kolmeen kertaan, ettei se ollut muna.

”Herneet kasvavat mullassa”, Emma sanoi. ”Pellolla, eivät kaivon kannella.”

Niilo Kissa nyökkäsi ja painoi tämän mieleensä yhtä huolellisesti kuin kaiken muunkin. Emma marssi pellolle ja työnsi keppejä maahan joka nurkkaan, sillä hän aikoi kylvää jokaisen sylen pihlajasta aitaan saakka. Sitten hän iski lapion multaan ja alkoi kääntää maata.

Aurinko kiipesi taivaalla korkealle, ja Emman kädet olivat mullassa ranteita myöten. Kun hän viimein suoristi selkänsä, hän oli kääntänyt yhden kapean kaistaleen pellon kulmasta. Aitaan oli vielä niin pitkä matka, että kepit näyttivät sieltä katsottuna tulitikuilta.

Emma avasi pussin ja laski siemenet kämmenelleen. Niitä oli kolmekymmentä, eikä yhtään enempää. Emma katsoi siemeniä, katsoi peltoa ja katsoi taas siemeniä.

”Koko tila mahtuu yhteen riviin”, hän sanoi ja purskahti nauruun ensimmäisenä.

Hilja-mummo tuli aidalle ämpäri kädessä ja katseli kaistaletta. Hän ei neuvonut sanallakaan, vaan painoi sormensa multaan ensimmäiseen niveleen asti ja levitti kämmenensä sen viereen. Emma katsoi tarkkaan ja teki perässä: yksi sormen nivel syvälle, yksi kämmenen leveys väliä, ja sitten multaa päälle ja kevyt taputus.

Kolmekymmentä hernettä painui maahan suoraan riviin. Emma kantoi kaivolta kannullisen vettä ja kasteli rivin niin hitaasti, ettei multa lähtenyt liikkeelle.

”Nyt ne tarvitsevat lämpöä ja aikaa”, Emma sanoi.

Niilo Kissa painoi tämänkin mieleensä. Hän asteli rivin päähän, kävi pitkälleen multaan ja levitti itsensä niin litteäksi kuin harmaa kissa vain pystyi. Häntä peitti viimeisetkin herneet.

”Mitä nyt?” Emma kysyi.

”Lämpöä”, sanoi Niilo Kissa. ”Minä hautomassa.”

Tyyne-kana kurkisti aidan raosta ja nyökkäsi hitaasti. Ensimmäistä kertaa joku tilalla ymmärsi, mistä elämässä oikeasti oli kysymys.

Seuraavana aamuna Niilo Kissa makasi yhä rivin päällä. Hän nosti päätään heti, kun Emma tuli kannun kanssa portista.

”Joko ne nousevat?” kysyi Niilo Kissa.

”Vielä ei”, Emma sanoi.

Kolmantena päivänä Niilo Kissa nosti tassunsa ja asetti sen mullan päälle juuri siihen kohtaan, jossa hänen mielestään saattoi olla herne. Emma tarttui tassuun, sillä hän oli itsekin ajatellut ihan samaa jo aamupuurolla. Hän muisti sormen nivelen ja kämmenen leveyden ja painoi omat kätensä tiukasti esiliinan taskuihin.

”Jos kaivamme, ne joutuvat aloittamaan alusta”, hän sanoi.

Viidentenä päivänä Niilo Kissa oli jo niin litteä, että lähestyvä varis luuli häntä harmaaksi kiveksi. Emma kyykistyi rivin viereen ja katsoi multaa lähempää kuin koskaan ennen. Pinnassa oli hiuksenohuita halkeamia, aivan kuin joku olisi piirtänyt neulalla pieniä ristejä.

”Joko ne nousevat?” kysyi Niilo Kissa.

”Vielä ei”, Emma sanoi. ”Mutta ne työntävät.”

Seitsemäntenä aamuna Emma juoksi pellolle paljain jaloin ja pysähtyi niin äkkiä, että kannu heilahti. Niilo Kissan ympäriltä oli noussut kolmekymmentä vaaleanvihreää kärkeä, ja jokainen oli kiertynyt kuin unisen kissan hännänpää. Ne seisoivat suorassa rivissä, kämmenen leveyden päässä toisistaan.

”Joko ne nousevat?” kysyi Niilo Kissa.

”Nyt ne nousevat”, Emma sanoi.

Sinä iltana Emma haki aitasta toisen pussin, joka oli unohtunut ylimmälle hyllylle. Hän kääntyi pellon kulmaan, painoi sormensa multaan ensimmäiseen niveleen asti ja levitti kämmenensä sen viereen kenenkään näyttämättä. Uusi rivi syntyi entisen viereen suorana ja kasteltuna jo ennen kuin aurinko laski pihlajan taakse.

Niilo Kissa venytteli itsensä pitkäksi ja asteli tarkastamaan uuden rivin. Sitten hän kävi makaamaan sen päälle ja sulki silmänsä.

”Hyvää yötä, Emma”, sanoi Niilo Kissa.

”Hyvää yötä, Niilo Kissa”, Emma sanoi.

Aidan raosta kuului tyytyväistä kotkotusta. Tyyne-kana oli siirtänyt munansa pesän reunalle, jotta sinne mahtuisi myöhemmin vielä yksi herne.

Sen pituinen se.

Tee tästä oma satu lapsellesi

Satukone kirjoittaa lapsellesi oman sadun hänen omalla nimellään ja lukee sen ääneen. Valitse päähenkilö, kaveri ja paikka, ja satu alkaa kuulua noin minuutissa.

Kokeile Satukonetta

LataaApp StoreLataaGoogle Play

Lisää iltasatuja

Aiheeseen liittyvää

Satuja lapsille › · Iltasatu lapselle ›