Mikä ääni avaa portin
Fantasiasatu · 3–6 v · 4–5 min · Lukijana Emil
Ilta-aurinko värjäsi Dinosauruslaakson saniaiset oransseiksi. Kaukana joku iso otus rouskutti lehtiä hitaasti ja tyytyväisenä.
Eetu istui ison kiven päällä ja heilutti jalkojaan. Hänen vieressään seisoi hänen ystävänsä Dani Dinosaurus, jonka kaula ylettyi melkein puiden latvoihin asti.
”Tänä iltana me ehdimme ylös mäelle”, Dani sanoi. ”Sieltä näkee ensimmäisen tähden ennen kaikkia muita.”
”Lähdetään heti!” Eetu huudahti ja hyppäsi alas kiveltä.
He tepastelivat kapeaa polkua pitkin saniaisten läpi. Danin askeleet tömähtelivät maahan, ja Eetu juoksi ja juoksi, jotta pysyisi mukana.
Mäen juurella polun tukki korkea portti, joka oli tehty harmaista kivistä. Kivien välissä kasvoi pehmeää sammalta. Keskellä porttia oli kaksi pyöreää kuoppaa, jotka näyttivät suljetuilta silmiltä.
Yhtäkkiä kuopat avautuivat, ja portti haukotteli niin, että sammal pöllähti.
”Kuka haluaa mäelle?” portti kysyi matalalla äänellä.
”Me haluamme”, Eetu sanoi.
Eetun polvet vähän vapisivat, joten hän alkoi hyräillä pientä laulua. Hän huomasi, että portin kivisilmät painuivat hetkeksi puoliksi kiinni.
”Minut avaa vain oikea ääni”, portti sanoi. ”Arvatkaa, mikä se on.”
”Se on varmasti kova ääni”, Dani kuiskasi. ”Minä osaan pitää kovaa ääntä.”
Dani ojensi kaulansa suoraksi ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Sitten hän karjaisi niin lujaa, että saniaiset taipuivat ja lehdet lepattivat.
”Tuo ei ollut oikea ääni”, portti sanoi. ”Yrittäkää vielä.”
Dani raapi kuonoaan ja mietti. Sitten hän nosti isoa jalkaansa ja tömisti maata kerran, kaksi kertaa ja kolme kertaa.
Maa tärisi, ja pienet kivet hyppivät polulla kuin heinäsirkat.
”Tuo ei ollut oikea ääni”, portti sanoi. ”Yrittäkää vielä.”
”Nyt minä en enää keksi mitään”, Dani sanoi ja laski päänsä alas maahan asti.
Aurinko laski koko ajan alemmas. Saniaisten varjot venyivät pitkiksi ja huojuivat tuulessa.
Eetu katsoi varjoja ja hyppi kiveltä toiselle, ettei vain pelottaisi. Sitten hän pysähtyi, koska hän muisti jotain tärkeää.
”Dani”, Eetu sanoi. ”Kun minä hyräilin, portin silmät melkein sulkeutuivat.”
”Mitä se tarkoittaa?” Dani kysyi ja kallisti päätään.
”Portti on väsynyt”, Eetu sanoi. ”Se ei halua karjuntaa eikä tömistelyä. Se haluaa kuulla jotain pehmeää.”
Eetu käveli aivan portin eteen ja laski kätensä viileälle sammaleelle. Sitten hän hyräili saman pienen laulun hiljaa ja hitaasti alusta loppuun.
Portin silmät sulkeutuivat kokonaan. Kivet narahtivat, ja portti liukui hitaasti sivuun kuin uninen eläin, joka kääntää kylkeään.
”Tuo oli oikea ääni”, portti mutisi. ”Kiitos laulusta. Menkää vain.”
”Sinä keksit sen!” Dani huudahti ja heilautti häntäänsä niin, että ruohot kahisivat.
He kiipesivät ja kiipesivät ylös mäkeä. Eetu kömpi viimeisen jyrkän kohdan nelinkontin, ja Dani tömisteli perässä varovasti.
Mäen päällä oli lämmin ja tasainen kivi. He istuutuivat sille vierekkäin ja katsoivat taivasta, joka muuttui sinisestä tummansiniseksi.
”Katso tarkkaan”, Dani kuiskasi.
Juuri silloin taivaalle syttyi pieni, kirkas piste. Se välkähti kuin joku olisi raottanut ovea valoisaan huoneeseen.
”Ensimmäinen tähti”, Eetu kuiskasi. ”Me näimme sen ennen kaikkia muita.”
Alhaalla laaksossa portti kuorsasi hiljaa. Dani laski päänsä kivelle, ja Eetu nojasi hänen lämpimään kylkeensä.
”Hyvää yötä, Eetu”, sanoi Dani Dinosaurus hiljaa, ja tähti tuikki heidän yllään.
