Liian pimeää Lumilinnassa
Fantasiasatu · 3–6 v · 4–5 min · Lukijana Emil
Pakkanen narisi pihalla, ja tähdet syttyivät taivaalle yksi kerrallaan. Topi seisoi Lumilinnan edessä punaiset lapaset käsissään.
Topi oli rakentanut Lumilinnan koko päivän isän kanssa. Linnassa oli kaksi tornia, pyöreä portti ja kapea käytävä. Portin vieressä seisoi Lasse Lumiukko, jolla oli porkkananenä ja sininen pipo.
”Hyvää iltaa, Topi”, Lasse Lumiukko sanoi ja heilautti oksaista kättään.
Topi hätkähti ensin, mutta sitten hän nauroi ääneen. Lumiukko puhui oikeasti, ja sen ääni kuulosti pehmeältä lumisateelta.
”Sinä osaat puhua!” Topi huudahti.
”Osaan illalla, kun kaikki on hiljaista”, Lasse Lumiukko vastasi. ”Mutta minulla on pieni huoli.”
Lasse Lumiukko kömpi portista sisään Lumilinnaan ja alkoi hyräillä. Hän hyräili samaa pientä laulua yhä uudestaan ja vilkuili nurkkiin.
”Täällä on vielä vähän liian pimeää”, Lasse Lumiukko sanoi hiljaa.
Topi mietti hetken ja pinkaisi sitten sisälle kotiin. Hän haki sängystään vanhan ruskean nallen, jonka korva oli kulunut pehmeäksi.
”Nalle pitää sinulle seuraa”, Topi sanoi ja nosti nallen tornin juurelle.
Lasse Lumiukko silitti nallea varovasti oksan päällä. Sitten hän katsoi pimeää käytävää ja alkoi taas hyräillä.
”Täällä on vielä vähän liian pimeää”, Lasse Lumiukko sanoi hiljaa.
Topi kurtisti kulmiaan ja katsoi ylös taivaalle. Kuu kurkisti kuusen latvan takaa kuin keltainen juustonpala.
”Tehdään ikkunoita, niin kuu paistaa sisään”, Topi sanoi.
Topi kaivoi lapasellaan pieniä pyöreitä reikiä Lumilinnan seinään. Hän kaivoi ja kaivoi, kunnes seinässä oli neljä ikkunaa. Kuunvalo valui sisään ja teki lattialle hopeisia läikkiä.
Mutta sitten iso pilvi lipui kuun eteen. Hopeiset läikät katosivat, ja Lasse Lumiukko alkoi hyräillä kovempaa.
”Täällä on vielä vähän liian pimeää”, Lasse Lumiukko sanoi hiljaa.
Topi istahti hankeen ja painoi leuan lapasiinsa. Hän katseli lumipalloja, joita oli jäänyt kasaan tornin viereen. Yhtäkkiä hän muisti mummon pihan, jossa lumessa oli palanut lämmin valo.
”Minä teen lumilyhdyn!” Topi huudahti.
Topi kieritteli ja kieritteli pieniä lumipalloja hangessa. Hän latoi ne renkaaksi, sitten toisen renkaan päälle ja vielä kolmannen. Ylimmäksi hän painoi yhden pallon, ja pallojen väliin jäi pieniä rakoja.
Isä tuli portaille ja ojensi Topille pienen paristokynttilän.
”Tämä ei sulata lunta”, isä sanoi ja hymyili.
Topi sytytti kynttilän itse painamalla sen pientä nappia. Hän työnsi sen varovasti lyhdyn sisään keskelle Lumilinnaa.
Lyhty alkoi hehkua lämpimästi keskellä linnaa. Jokainen lumipallo loisti kuin pieni appelsiini ikkunalaudalla. Valo levisi käytävään, torneihin ja nallen kuluneeseen korvaan.
Lasse Lumiukko lopetti hyräilyn. Hän tepasteli lyhdyn viereen ja katseli valoa pitkään.
”Nyt täällä on juuri sopivan valoisaa”, Lasse Lumiukko sanoi.
Topi hymyili niin leveästi, että hänen poskiaan kihelmöi pakkasessa. Lasse Lumiukko taputti häntä olalle oksaisella kädellään.
”Kiitos, Topi. Sinä keksit sen ihan itse”, Lasse Lumiukko sanoi.
Sitten isä kutsui portailta Topia iltapuurolle keittiöön. Topi haukotteli, ja hänen silmänsä alkoivat tuntua painavilta.
”Saako nalle jäädä tänne yöksi?” Lasse Lumiukko kysyi.
”Saa”, Topi sanoi. ”Huomenna leikitään taas.”
Topi astui sisään ja katsoi vielä ikkunasta pihalle. Lumilinna hehkui hangessa pehmeänä ja keltaisena. Lasse Lumiukko istui lyhdyn vieressä nalle sylissään ja heilutti kättään.
”Hyvää yötä, Topi”, Lasse Lumiukko kuiskasi lumisen pihan poikki.
