SatukoneStories in English
Kuvitus sadusta Kuukukka ennen sadetta

Fantasiasatu

Kuukukka ennen sadetta

6–9 v · 4–5 minLukijana Emil

Kuuntele satu

Viidakossa oli niin kuuma ilta, että papukaijatkin puhuivat hiljaa. Niilo istui ison puun juurella ja katseli, kuinka tummat pilvet kasautuivat vuorten taakse kuin märät villasukat pyykkinarulle.

Silloin pensas rasahti. Esiin loikkasi oranssiraitainen tiikeri, jonka toisessa korvassa oli pieni lovi.

”Minä olen Tiina Tiikeri, ja tarvitsen apua heti”, se sanoi hengästyneenä.

”Mikä hätänä?” Niilo kysyi.

”Kuukukka aukeaa tänä yönä vesiputouksen huipulla”, Tiina selitti. ”Sen siitepöly saa tulikärpäset loistamaan, ja ilman niitä pikkueläimet eivät löydä pimeässä kotiin. Jos sade ehtii ensin, kukka sulkeutuu koko vuodeksi.”

Niilo hyppäsi pystyyn ja kiristi kenkiensä nauhat.

”Mennään”, hän sanoi.

He juoksivat saniaisten läpi, kiipesivät kaatuneen rungon yli ja kahlasivat mutaisen puron poikki. Kaukana jyrähti, ja tuuli taivutti palmuja niin, että lehdet läiskyivät toisiaan vasten.

Pian polku päättyi rotkoon, jonka pohjalla kohisi joki. Köynnöksistä punottu silta roikkui rikkinäisenä toisella reunalla.

”Voi ei”, Tiina sanoi. ”Tiikerikään ei hyppää noin pitkälle.”

Niilo kurkisti alas. Joessa nökötti rivi pyöreitä kiviä, jotka johtivat toiselle rannalle kuin portaat. Sitten yksi kivistä haukotteli.

”Nuo eivät ole kiviä”, Niilo kuiskasi. ”Ne ovat kilpikonnia!”

He laskeutuivat rinnettä alas varovasti, liukastellen ja juurista kiinni pitäen. Vanhin kilpikonna avasi toisen silmänsä ja tuhahti.

”Me liikumme vain, jos joku saa meidät nauramaan”, se sanoi. ”Ja me olemme kuulleet kaikki vitsit jo kahdesti.”

Tiina rykäisi ja kohotti leukaansa.

”Miksi tiikeri ei koskaan eksy? Koska sillä on raidat kuin kartassa!”

Kilpikonnat eivät liikahtaneetkaan. Ensimmäinen sadepisara läsähti Niilon nenälle. Sitten toinen.

”Nyt on kiire”, Tiina kuiskasi ja painoi korvansa luimuun.

Niilo mietti kuumeisesti. Hän katsoi kilpikonnia, jotka kelluivat vedessä kuin unohtuneet kattilankannet, ja yhtäkkiä hän virnisti.

”Miksi kilpikonna ei koskaan myöhästy kotoa?” hän kysyi. ”Koska se on jo valmiiksi siellä!”

Vanhin kilpikonna hörähti. Toinen kikatti, ja kohta koko rivi hytkyi naurusta niin, että vesi loiskui kilpien yli.

”Hyppää!” Niilo huusi.

Hän loikkasi kilveltä kilvelle, ja Tiina tuli kevyesti perässä. Viimeinen kilpikonna nauroi niin kovaa, että se melkein kellahti selälleen, mutta Niilo pääsi rannalle ennen kuin kilpi kallistui.

He kiipesivät vesiputouksen viertä ylös, ja sade yltyi joka askeleella. Huipulla hohti hopeinen kukka puoliksi auki, ja sen terälehdet vapisivat pisaroiden alla.

”Se sulkeutuu!” Tiina parkaisi.

Niilo tempaisi maasta valtavan banaaninlehden ja piteli sitä kukan yllä kuin sateenvarjoa. Sade rummutti lehteä, mutta sen alla kukka alkoi hitaasti avautua.

Sitten lehti notkahti. Vettä kertyi sen keskelle kuin pieni lampi, ja Niilon käsivarret tärisivät. Lehti painui painumistaan kohti kukkaa.

”Se ei kestä!” Tiina huusi.

Niilo puri hampaansa yhteen ja kallisti lehteä yhdellä nopealla liikkeellä. Vesi valui reunaa pitkin kuin kourusta, suoraan Tiinan päähän.

Samalla hetkellä kuukukka aukesi kokonaan. Kultainen siitepöly pöllähti tuuleen, ja tuhannet tulikärpäset syttyivät viidakon ylle kuin joku olisi ripustanut puihin pieniä lyhtyjä.

Sade laantui vähitellen tihkuksi. Alhaalla pienet eläimet tassuttelivat valon perässä koloihinsa, ja Tiina ravisteli turkkiaan niin, että pisaroita lensi joka suuntaan.

”Kiitos, Niilo”, Tiina sanoi ja haukotteli leveästi. ”Hyvää yötä, Niilo.”

Joessa kilpikonnat nauroivat yhä, vaikka kukaan niistä ei enää muistanut miksi.

Tee tästä oma satu lapsellesi

Satukone kirjoittaa lapsellesi oman sadun hänen omalla nimellään ja lukee sen ääneen. Valitse päähenkilö, kaveri ja paikka, ja satu alkaa kuulua noin minuutissa.

Kokeile Satukonetta

LataaApp StoreLataaGoogle Play

Lisää iltasatuja

Aiheeseen liittyvää

Satuja lapsille › · Iltasatu lapselle ›