

Fantasiasatu
Lumiukko aivastaa
1–3 v · 2–3 minLukijana Emil
Lunta satoi kotipihalle hiljaa ja pehmeästi.
Kerttu pyöritti pihalla isoa lumipalloa.
Pallo kasvoi ja kasvoi, ja siitä tuli lumiukko.
Lumiukon nimi oli Lauri Lumiukko.
”Hei, Kerttu”, sanoi Lauri ja hymyili.
Kerttu painoi porkkanan Laurin nenäksi.
”Atsii!” aivasti Lauri, ja porkkana lensi lumeen.
Kerttu nauroi ja nosti porkkanan takaisin.
”Atsii!” aivasti Lauri taas, ja porkkana lensi pensaaseen.
Kerttu haki porkkanan pensaasta ja kikatti.
”Sinulla on kylmä nenä”, sanoi Kerttu.
Hän laittoi piponsa Laurin päähän.
”Nyt pää on lämmin”, sanoi Lauri, ”mutta nenä on yhä kylmä.”
”Atsii!” aivasti Lauri, ja pipo hyppäsi lumeen.
Kerttu nosti pipon ja laittoi sen Laurin nenään.
Nyt pipo roikkui nenässä kuin pieni pussi.
”En näe mitään”, sanoi Lauri ja nauroi.
”Hihii”, nauroi Kerttu ja piteli mahaansa.
Pihan puussa varpunen sanoi tsirp tsirp.
Kerttu mietti ja mietti, ja sitten hän keksi.
Hän veti lapasen kädestään ja puki sen porkkanan päälle.
Lapanen istui porkkanassa kuin pieni hattu.
Pipo pääsi takaisin Laurin päähän.
Lauri nyrpisti nenäänsä ja odotti aivastusta.
Aivastusta ei tullut, ei sitten yhtään.
”Ah, lämmin nenä”, sanoi Lauri tyytyväisenä.
Kerttu hyppi lumessa, ja lumi pöllysi.
Taivas tummui, ja pihan lyhty syttyi.
Kotiovelta kuului äidin ääni: ”Kerttu, iltapalalle!”
Kerttu halasi Lauria varovasti ja lähti sisälle.
”Hyvää yötä, Kerttu”, sanoi Lauri hiljaa, ja varpunen kurkisti uteliaana hänen nenänsä lapaseen.





