Kirjain, joka näyttää kupilta
Opettavainen satu · 3–6 v · 7–8 min · Lukijana Anna
Kevätaurinko paistoi päiväkodin ikkunasta pöydän reunalle. Ulkona pihakoivussa lauloi kaksi pientä lintua vuorotellen.
Ukko istui pöydän ääressä ja piirsi vihreällä värikynällä. Paperille kasvoi pitkä ruoho ja pyöreä keltainen aurinko.
Hänen vieressään pöydällä istui Pauli Pupu, päiväkodin pehmeä ja puhuva pupu. Paulin korvat kääntyivät aina, kun lintu ulkona lauloi.
”Kuuletko, Ukko? Ne laulavat taas”, Pauli Pupu kuiskasi.
”Kuulen”, Ukko sanoi ja piirsi ruohoon vielä yhden korren.
Kynä rapisi hiljaa paperia vasten. Pöydällä tuoksuivat puuvärien kuoret ja vähän aamupuuro.
Kun kuva oli valmis, Ukko nosti sen ylös ja katsoi sitä. Toisten lasten kuvissa oli kulmassa pieni merkki.
”Minäkin haluaisin nimeni kuvaan”, Ukko sanoi.
Leena tuli pöydän luo pehmeissä sisätossuissaan. Hän oli päiväkodin aikuinen, ja hänen äänensä oli aina matala ja lämmin.
”Katsotaanko yhdessä, miltä nimesi alku näyttää?” Leena kysyi.
Leena ja Ukko tepastelivat eteiseen, jossa naulakot seisoivat rivissä. Ukon naulakon yläpuolella oli kortti, ja kortissa luki hänen nimensä.
”Tämä ensimmäinen kirjain on sinun nimesi alku”, Leena sanoi ja osoitti sormella. ”Se on U.”
Ukko katsoi kirjainta pitkään ja hiljaa. Siinä oli kaksi viivaa alaspäin ja pyöreä pohja.
”Se näyttää kupilta”, Ukko sanoi. ”Kaksi viivaa alas ja pyöreä pohja.”
Pauli Pupu oli hypähtänyt perässä ja kurkisti naulakon takaa. Hänen viiksensä värisivät, kun hän katsoi korttia.
”Kupilta”, Pauli Pupu toisti. ”Siihen mahtuisi kaakaota.”
Leena hymyili ja ojensi Ukolle vihreän kynän. Sitten he kävelivät takaisin piirustuspöydän ääreen.
Ukko painoi kynän paperin kulmaan. Hän veti viivan alas, kaarsi pohjan pyöreäksi ja nosti viivan taas ylös.
”Kaksi viivaa alas ja pyöreä pohja”, Ukko kuiskasi samalla.
Paperin kulmassa oli nyt pieni kupin muotoinen kirjain. Se oli vähän vino, ja toinen viiva oli toista pidempi.
”Se on sinun U-kirjaimesi”, Leena sanoi. ”Ihan sinun omasi.”
Pauli Pupu katsoi kirjainta ja kallisti päätään. Sitten hän kysyi jotain, mitä ei ollut ennen kysynyt.
”Missä seuraava kuppi piileskelee?” Pauli Pupu kysyi.
Ukko katseli ympärilleen hiljaisessa huoneessa. Lukunurkassa oli pehmeä matto ja hylly täynnä kirjoja.
Ukko kömpi matolle polvillaan, ja Pauli Pupu hyppi perässä. Matto tuntui lämpimältä, koska aurinko oli paistanut siihen koko aamun.
Hyllyn alimmalla rivillä oli kirja, jonka kannessa oli sininen lintu. Lintu istui oksalla aivan kuten pihakoivun linnut.
Ukko veti kirjan esiin ja katsoi kannen kirjaimia yksi kerrallaan. Hän liu'utti sormeaan hitaasti rivillä.
Sitten sormi pysähtyi yhden kirjaimen kohdalle. Siinä oli kaksi viivaa alas ja pyöreä pohja.
”Tässä on kuppi”, Ukko sanoi. ”Ihan samanlainen kuin minun.”
”Kuppi kirjan kannessa”, Pauli Pupu sanoi ja nuuhki kantta. ”Se tuoksuu vähän paperilta.”
Ulkona lintu lauloi kolme pientä säveltä ja vaikeni. Ukko laski kirjan syliinsä ja istui hetken aivan hiljaa.
Sitten hän nosti kirjan takaisin hyllyyn sinisen linnun puoli eteenpäin. Näin lintu näki koko huoneen.
Pauli Pupu taputti tassullaan maton reunaa. Sitten hän kysyi saman kysymyksen uudestaan.
”Missä seuraava kuppi piileskelee?” Pauli Pupu kysyi.
Ukko nousi ja tepasteli takaisin eteiseen. Siellä oli hiljaista, ja ikkunasta näkyi pihan hiekkalaatikko.
Oven yläpuolella roikkui kyltti, jossa oli monta kirjainta. Kyltti oli korkealla, ja kirjaimet näyttivät sieltä pieniltä.
Ukko nousi varpailleen ja kurkotti kaulaansa. Kirjaimet eivät tulleet yhtään lähemmäksi.
”Liian korkealla”, Ukko sanoi. ”En näe niitä kunnolla.”
Pauli Pupu kipitti penkin luo ja koputti sitä tassullaan. Penkki oli matala ja tukeva, ja sillä lapset vaihtoivat aina kenkiä.
Ukko kiipesi penkille ja seisoi siinä ihan paikallaan. Nyt kyltti oli vähän lähempänä.
Hän katsoi kirjaimia yksi kerrallaan. Ensimmäinen ei ollut kuppi, eikä toinenkaan ollut.
Ukko hyräili hiljaa, kun katse liukui rivillä eteenpäin. Hyräily oli pehmeää ja kuulosti vähän linnun laululta.
Sitten hän näki sen keskellä kylttiä. Kaksi viivaa alas ja pyöreä pohja.
”Tuolla on kuppi”, Ukko sanoi ja osoitti. ”Kyltissä on minun kirjaimeni.”
”Kuppi korkealla oven päällä”, Pauli Pupu sanoi. ”Ihan kuin hyllyllä.”
Leena oli seissyt ovensuussa ja katsellut hiljaa. Ukko otti häntä kädestä ja hyppäsi pehmeästi alas penkiltä.
Pauli Pupu istahti penkille ja heilautti korviaan. Sitten hän kysyi vielä kerran saman kysymyksen.
”Missä seuraava kuppi piileskelee?” Pauli Pupu kysyi.
Keittiön ovelta tuoksui lämmin leipä. Välipalapöydällä oli kori ja korin vieressä iso pahvipaketti.
Ukko ja Pauli Pupu hiipivät pöydän luo. Paketti oli keltainen, ja sen kyljessä oli paljon pieniä kirjaimia.
Pauli Pupu hyppäsi tuolille ja painoi nenänsä paketin kylkeen. Hänen korvansa nousivat suoriksi.
”Tuossa! Tuossa on kuppi!” Pauli Pupu sanoi.
Ukko kumartui katsomaan Paulin tassun kohdalle. Kirjaimessa oli kyllä kaksi viivaa ja pyöreä kaari.
Mutta pyöreä kaari oli ylhäällä, ja aukko oli alhaalla. Ukko kallisti päätään ja mietti hetken.
”Tämä kuppi on ylösalaisin”, Ukko sanoi. ”Siitä kaatuisi kaakao pöydälle.”
”Voi”, Pauli Pupu sanoi ja nauroi pienesti. ”Se ei siis ole sinun kirjaimesi.”
Ukko katsoi paketin kylkeä uudelleen alusta asti. Hän liu'utti sormeaan rivillä hitaasti ja tarkasti.
Ja siellä se oli, alemmalla rivillä aivan reunassa. Kaksi viivaa alas, pyöreä pohja ja aukko ylöspäin.
”Tässä”, Ukko sanoi. ”Tämä kuppi on oikein päin.”
Pauli Pupu nuuhki kirjainta ja huokaisi tyytyväisenä. Hänen korvansa laskeutuivat taas pehmeästi alas.
Ukko ja Pauli Pupu kävelivät takaisin piirustuspöydän ääreen. Aurinko oli liikkunut, ja valo osui nyt paperin keskelle.
Ukko otti vihreän kynän ja katsoi kuvaansa. Paperin kulmassa odotti vino pieni kuppi.
Hän piirsi aurinkoon vielä yhden pitkän säteen. Sitten hän piirsi ruohon viereen kupin, josta nousi höyryä.
”Tuohon kuppiin mahtuu kaakaota”, Pauli Pupu sanoi.
”Ja tuohon mahtuu minun nimeni alku”, Ukko sanoi ja osoitti kulmaa.
Ulkona pihakoivussa linnut lauloivat taas vuorotellen. Ukko kuunteli niitä ja silitti sormellaan kuvan kupin muotoista kirjainta.
